Nuorten ohjaus- ja palveluverkosto
Pöytyän kunnassa toimii nuorisolaissa säädetty, monialainen ohjaus- ja palveluverkosto. Verkoston työ kohdistuu kaikkiin kunnassa asuviin nuoriin eikä se käsittele yksittäisen nuoren asioita.
Nuorten ohjaus- ja palveluverkosto koostuu 12 paikallisten ja alueellisten nuorten palveluiden edustajasta. Verkoston muodostavat kunnan nimettyjen toimiala edustajien lisäksi Loimaan Ankkuri-tiimi ja asiantuntijaedustajat Porin Prikaatista, Pöytyän seurakunnasta ja Varsinais-Suomen TE-palveluista.
Verkosto kokoontuu kaksi kertaa vuodessa. Sen puheenjohtajana toimii sivistysjohtaja Marianne Mäkelä.
Verkoston tehtävänä on
- koota tietoja nuorten kasvu- ja elinoloista Pöytyällä sekä arvioida niiden pohjalta nuorten tilannetta paikallisten päätöksenteon ja suunnitelmien tueksi
- edistää nuorille suunnattujen palvelujen yhteensovittamista, yhteisiä menettelytapoja nuorten palveluihin ohjaamisessa sekä tiedonvaihdon sujuvuutta
- edistää yhteistyötä nuorisotoiminnan toteuttamiseksi.
Verkoston tietoon/käsittelyyn voi tuoda ja ehdottaa asioita liittyen edellä mainittuihin tehtäväkokonaisuuksiin.