sisältöön »
en
Suurenna fonttikokoa
Sivukartta
Avaa haku
fiiliskuva
 
 


Pöytyän nuorisopalvelut keräävät vakituisilta nuokkarikävijöiltään yhteystiedot. Yhteystiedoilla pyritään kodin ja nuorisotyöntekijöiden sujuvaan yhteistyöhön ja tiedonkulkuun.

Pöytyällä on kolme nuorisotilaa: Yläneellä Kalliola, Riihikoskella Kasi ja Kyrön Nuokkari Elisenvaaran yhtenäiskoululla. Nuorisotilat ovat 4.–6. lk ja 7. lk-17-vuotiaille nuorille avoimia tiloja, joissa nuoret voivat tavata ja viettää vapaa-aikaa jutellen, pelaillen ja hengaillen. 

Nuorisotiloilla työskentelevät Pöytyän kunnan nuoriso-ohjaajat tai paikallisten yhdistysten edustajat.

Tietojen luovuttaminen ei ole pakollista. Osallistuakseen nuorisotilatoimintaan nuorella on oltava yhteystiedot tallennettuna
nuorisopalveluiden rekisteriin.
Rekisteriin talletettuja tietoja pääsevät näkemään nuorisotiloilla työskentelevät nuoriso-ohjaajat. Tietoja ei luovuteta ulkopuolisille.

Täytä yhteystiedot Webropol lomakkeelle QR-koodista tai tästä

Nuorisotilalla käyminen edellyttää sääntöjen noudattamista! 

Yhteystietojen luovutuksen yhteydessä pyydämme vahvistusta sääntöjen hyväksymisestä. Yhteisten sääntöjen lisäksi nuorisotiloilla on yksilöityjä, tila- ja irtaimistokohtaisia ohjeita, joita tulee noudattaa.

Nuorisotilojen yhteiset säännöt:

1) Nuorisotilat ovat päihteettömiä. Nuorisotilaa on myös tilan piha-alue. Päihteiden käytöstä, hallussapidosta, välittämisestä, myymisestä ja päihteiden vaikutuksen alaisena nuorisotilalla olemisesta aiheutuu tilasta poisto. Ilmoitamme päihteistä huoltajalle sekä viranomaisille.

2) Nuorisotiloilla ei juoda energiajuomia.

3) Nuorisotilat ovat turvallisia tiloja. Tiloissa ei hyväksytä kiusaamista, väkivaltaa, varjotappelua, huutamista tai muuta epäasiallista käytöstä. Nuorisotiloilla puhutaan ystävällisesti, ymmärretään jokaisen yksilölliset ominaisuudet ja otetaan toiset huomioon omalla käytöksellä.Asiattomasta käytöksestä henkilö poistetaan tilasta.

4) Tilat pidetään siistinä. Nuorisotilaa ei saa roskata tai sotkea ja omat sotkut siivotaan.

5) Irtaimiston rikkoutuessa kerro välittömästi työntekijälle. Tarkoituksellisesti tai välinpitämättömällä toiminnalla aiheutetusta rikkoutumisesta seuraa korvausvastuu.

6) Työntekijän ohjeita kuunnellaan. Jokaisessa tilassa on yksilöllisiä ehtoja ja rajoitteita, joista nuoriso-ohjaaja tiedottaa kävijöitä. Tilakohtaiset ohjeet ovat turvaamassa kävijöiden turvallisuutta sekä tilan ja irtaimiston kestävyyttä. Nuorisotilat ovat monitoimitiloja ja näin myös muiden käytössä. Tiloja jaetaan mm. koulun ja yhdistysten kanssa.

Voit lukea Pöytyän kunnan nuorisopalvelujen tietosuoja-asetuksesta ja rekisteriselosteesta lisää kunnan sivuilta 
http://www.poytya.fi/…/tietosuoja-ja-rekisteriselosteet/
 

 

 
x