sisältöön »
en
Suurenna fonttikokoa
Sivukartta
Avaa haku
fiiliskuva
 
kuvassa Katja oppilastyönä tehdyn veistoksen vierellä
 

Kuka ja mitä?

Katja Taiminen-Koskinen – Laitoshuoltaja

Elisenvaaran yhtenäiskoulun laitoshuoltajan nimikkeellä työskentelevän Katjan työnkuva on sangen laaja. Siihen kuuluu perinteisen käytävä- ja aulasiivoamisen lisäksi ruokailutilat, liikunta- ja pukuhuonetilat, WC:t ja punttisali, auditorio sekä tietenkin luokkahuoneet. Massiivisen lattiapinta-alan vuoksi laitoshuoltajien henkilömäärä on viisi (plus kolme, jotka kuuluvat ruokahuollon vahvuuteen). Työn mielekkyyttä pidetään yllä viikoittain vaihtuvalla vastuualueella.

Oppilaiden keskuudessa laitoshuoltajat ovat niitä kivoja aikuisia ja osasta tuleekin ihan moikka-tuttuja seitsemännellä luokalla suoritetun tet-jakson aikana.

Useimmiten kysytty kysymys on, että kuinka aikaisin te oikein tulette töihin?

Vastaus on 5.30–6.00, joka lienee jo ennen kukonlaulua.

Parasta työssäsi?

Parasta on ehdottomasti työkaverit ja työnalueiden vaihtelu, sekä yleinen hyvä ilmapiiri.

Mieleen jäänein muisto työn ääreltä?

Tämä oli helpoin kysymys. Aloitin työnteon Pöytyän Kotikarpalossa laitoshuoltajana, ja siinä sivussa opin paljon vanhuudesta ja vanhusten hoidosta sivusta seuraamalla. 

Toisenlaisen näkökulman oppi päiväkodissa. Sainkin siellä uuden työnimikkeen: Kaakaonkantaja. Kerran viikossa ollut kaakaopäivä oli jotenkin lapsilla yksilöitynyt minuun.

Mitä haluaisit näyttää ulkopaikkakuntalaiselle Pöytyältä?

Nyt tulee parivastaus. Joukkueurheiluun liittyvät molemmat. Ensimmäisenä Kumilan pesäpallokenttä, siellä pelattavan naisten Superpesiksen vuoksi ja toisena salibandyn kolmosdivarin paikallisottelu Kisariihessä.

Molemmissa paikoissa tuntee sen hyväluontoisen yhteenkuuluvuuden katsojien kannattaessaan omaa joukkuettaan.

Mikä on oma lempipaikka?

Oma lempparipaikka on tietenkin koti. Hyvänä kakkosena tulee Kyrön maauimala. Joka on avoinna myös talvella avantouinnin harrastajille. Kesällä siellä on ihanaa ihan vain loikoilla kirjaa lukien ja välillä pulahtaa veteen.

Tärkein työväline?

Mikrokuituliina, sillä tehdään kaikkea ja se käy kaikille pinnoille.

kuvassa Katja oppilastyönä tehdyn veistoksen vierellä

Julkaistu 21.5.2024

 

Tutustu muihinkin kunnan töihin ja niiden tekijöihin.

 

 

 
x