sisältöön »
en
Suurenna fonttikokoa
Sivukartta
Avaa haku
Elisenvaaran koulu Kurkijoelta tähän päivään
 
Karttakuva, joka viittaa Elisenvaaran koulun historiaan
 

LUKIOMME TARINA KURKIJOELTA KYRÖÖN

Elisenvaaran oppimiskeskuksen historia on pitkä ja monivaiheinen.

Elisenvaaran yhteiskoulu aloitti toimintansa Karjalassa Kurkijoen kunnan Elisenvaaran asemanseudulla 1.9.1927. Oma koulutalo valmistui vuonna 1930 ja ensimmäiset ylioppilaat saivat valkolakkinsa keväällä 1935.

Talvisodan takia koulun toiminta lakkautettiin 1940 ja Moskovan rauhassa Kurkijoki jäi Neuvostoliiton puolelle. Jatkosodan aikana koulu perustettiin kuitenkin uudelleen Elisenvaaraan.

Elisenvaaran koulutalo Kurkijoella

Jatkosodan päätyttyä koulu joutui lopullisesti evakkoon ja se siirrettiin vuonna 1944 Suolahden kauppalaan. Viimeinen muutto tapahtui vuonna 1948, kun koulu aloitti toimintansa Karinaisten kunnan Kyrön asemanseudulla.

Aiemmin yksityisenä toiminut koulu kunnallistettiin vuonna 1969. Koulun nimi muuttui keskikoulun osalta Karinaisten-Auran kunnalliseksi keskikouluksi ja lukion osalta Elisenvaaran yhteislukioksi. 

Keskikoulun ja myöhemmin peruskoulun nimi muuttui useaan otteeseen koulupiirijakojen mukaan, kunnes vuonna 1998 otettiin jälleen käyttöön nimi Elisenvaaran koulu.

Vuonna 2011 aloitti toimensa Elisenvaaran oppimiskeskus, joka yhdisti saman katon alle Elisenvaaran koulun, Elisenvaaran lukion, Auranlaakson kansalaisopiston ja Pöytyän kirjaston Kyrön toimipisteen.

Elisenvaaran koulu Kyrössä

Lukiomme tänään - ja huomenna

Elisenvaaran lukio on yleissivistävä opinahjo, jonka toiminta tukee opiskelijan persoonallista kasvua ja kannustaa yritteliäisyyteen ja aktiivisuuteen. Lukiomme tarjoaa laadukasta ja monipuolista opetusta mielenkiintoisella kurssivalikomalla.

Me Elisenvaaran lukiossa panostamme yhteisölliseen ja kannustavaan ilmapiiriin. Opiskelijoiden opintoja tuetaan aktiivisella ryhmän- ja  opinto-ohjauksella sekä tarjoamalla ilmaiset oppikirjat ja koulukuljetukset. 

Lukiomme on kehittyvä; muutimme syksyllä 2022 uuteen koulurakennukseen, jossa läsnä on ajantasaisin uusi tekniikka opiskelua ja ylioppilaskokeiden järjestämistä varten. Seinien sisällä jatkuu yhä tuttu, lämmin, osaava ja osallistava opetus elisenvaaralaisuuden hengessä.

Elisenvaaran uusi koulurakennus


 

 

 

Ari Höyssä
rehtori
puh. 040 687 1891
ari.hoyssa(a)poytya.fi

 


Elisenvaaran koulun/lukion vaakunan historia:

Lähtökohtana on koululle läheisten maakuntien värit:

  • punainen ja musta Karjalasta
  • punainen ja kulta Varsinais-Suomesta

Tyvisosasta nousee soihtu ja valoon nousevat siivet:

  • soihdun kuusi punaista liekkiä viittaavat tiedon valoon sekä koulupiirin muodostavaan kuuteen pitäjään
 
x