Tietoa Pöytyästä
Pöytyällä on tilaa kasvaa ja harrastaa
Pöytyä on kaikenikäisille hyvä paikka elää. Kunnassa on hyvät peruspalvelut, jotka tekevät arjesta mutkatonta.
Lapsille ja nuorille tarjoamme nykyaikaiset, innostavat ja turvalliset oppimisympäristöt päiväkodista lukioon. Viime vuosina olemme investoineet voimakkaasti sivistyspalveluihin: Yläneelle on valmistunut hirsinen päiväkoti, Riihikoskelle uusi yhtenäiskoulu ja Kyröön Elisenvaaran yhtenäiskoulu ja lukio. Kouluissamme toimii myös Harrastamisen Suomen malli, joka mahdollistaa maksuttoman harrastuksen koulupäivän yhteydessä.
Yhdessä seurojen, yhdistysten ja Auranmaan opiston kanssa tarjoamme harrastuksia ja toimintaa kaikenikäisille.
Suosittuja paikkoja harrastamiseen ovat esimerkiksi Kisariihen liikuntakeskus, Haukkavuoren maastoliikuntakeskus, Kumilan pesäpallostadion ja frisbeegolfradat. Auranmaan opisto tarjoaa kattavan paketin erilaisia kursseja muun muassa liikunnan, kielten, taideaineiden ja asiantuntijaluentojen parissa.
Pöytyällä arvostetaan myös hyvää vanhuutta. Kunnan ja hyvinvointialueen palvelut sekä aktiivinen yhteisö tukevat myös ikäihmisten hyvinvointia.
Kansallismaisemien keskellä
Matkailijoille Pöytyä tarjoaa mieleenpainuvia kohteita ja luontoelämyksiä. Kurjenrahkan kansallispuisto suoalueineen, aarnimetsineen ja retkeilyreitteineen sävähdyttää monipuolisuudellaan.
Pöytyä on osa Aurajokilaakson kansallismaisemaa, jossa viljavat peltomaisemat ja Suomen historian kannalta merkityksellinen Aurajoki kietoutuvat omaleimaisen kauniiksi maalaisidylliksi. Aurajoentien matkailutie puolestaan johdattaa kulkijan kansallismaiseman halki museoihin, kartanoihin ja luontokohteisiin.
Luonnosta kiinnostuneille Yläneen luontokapinetti tarjoaa monipuolisen tieto- ja elämyspaketin luontonäyttelyn keinoin. Lisäksi luontotiedon keskus tarjoaa ympäristökasvatusta koululaisille.
Virkistystä tarjoaa muun muassa kirkasvetinen Pyhäjärvi ja Kyrön maauimala. Kylmäuimareiden iloksi Pöytyältä löytyy useita avantouintipaikkoja saunoineen.
poytya.fi/matkailu
poytya.fi/tapahtumat
Löydä unelmiesi kodille paikka Pöytyältä
Pöytyällä löytyy tontteja, joilla unelma omasta kodista on mahdollista toteuttaa edullisesti. Väljyyttä riittää pihasaunalle, kasvimaille, trampoliinille tai vaikka koiratarhalle. Tontteja löytyy jokaisesta taajamasta ja valittavana on luonnonkauniita metsä- ja peltotontteja sekä Yläneen Kalikassa Pyhäjärven kauniit rantamaisemat ovat aivan kivenheiton päässä.
Pöytyä sopii asuinpaikaksi niin perheille kuin etätyöntekijöillekin. Arjen sujuvuutta tukevat laadukkaat palvelut, keskeinen sijainti ja turvallinen ympäristö elää.
poytya.fi/tontit
Tilaa menestyä
Pöytyä tarjoaa yrityksille mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä. Monipuolinen elinkeinoelämä rakentuu muun muassa metallija elintarviketeollisuudesta, maataloudesta ja paikallisesta käsityöosaamisesta.
Aktiivinen elinkeinopolitiikka ja kunnan yritysmyönteinen asenne luovat vahvan pohjan yrittämiselle. Luomme edellytyksiä liiketoimintaa tukeville verkostoille ja yhteistyölle.
Keskeinen sijainti Suomen kasvukolmiossa, Turun, Tampereen ja Helsingin muodostaman alueen keskellä, tarjoaa yrityksille erinomaiset kulkuyhteydet ja kilpailukykyisen hintatason. Turun satama ja lentoasema ovat alle tunnin matkan päässä, joten myös kansainväliset yhteydet ovat helposti saavutettavissa.
Pöytyän yritysalueet sijaitsevat pääväylien varrella, lähellä taajamien palveluja. Tarjoamme tilaa ja mahdollisuuksia niin teollisuudelle, palveluille kuin uusille, puhtaan siirtymän mukanaan tuomille liiketoimintaratkaisuille. Pöytyällä kasvua luodaan yhdessä. Kunnan yritysneuvojiin kannattaa olla matalalla kynnyksellä yhteydessä liiketoiminnan eri vaiheissa. Tarjoamme tukea ja apua arjen kysymyksiin sekä uusien mahdollisuuksien ja kasvun toteuttamiseen.
poytya.fi/yritystontit
Kunnan historia
Pöytyä ja Karinainen yhdistyivät vuonna 2005, ja Pöytyä ja Yläne vuonna 2009. Lue lisää Pöytyän historiasta.
Tietoja kunnasta
- maapinta-ala 750 km²
- vesipinta-ala 23,66 km²
- taajama-aste 50 %
- asukasluku 1.1.2025 8031
- tuloveroprosentti 2025 8,60
Kiinteistöveroprosentit 2025
- yleinen 1,05
- vakituisten asuinrakennusten 0,50
- muut asuinrakennukset 1,30
- voimalaitokset 3,1
- yleishyödylliset yhteisöt 0,00
Valtuusto
- Kesk. 12
- Kok. 10
- SDP 4
- PS 3
- Vas 1
- Vihreät 1
Pöytyän vaakuna

Pöytyän vaakunan on suunnitellut Olof Eriksson, 1955. Punaisessa kentässä on kultainen lyhde, jonka päällikkeenä on hopeinen orsivaaka. Lyhde on maatalousseudun tunnuksena. Vaaka on ylienkeli Mikaelin, pitäjän kirkon suojeluspyhimyksen tunnus.
Pöytyän logo

Logon on suunnitellut markkinointiviestintätoimisto Hansdotter. Kunnan slogan on "Tilaa olla vapaa".

![Logo [Pöytyä]](client/poytya/images/new/logo.png)









