Sisältöön »
  • Pienennä tekstikokoa
  • Suurenna tekstikokoa
 
 
 
Nuori henkilö makoilee nurmikolla
 
Kunta ja hallinto
 

Vaikuttajaryhmien aloitteet

Kuntalain mukaan kunnassa toimivilla yhteisöillä on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Aloite käsitellään siinä viranomaisessa, jonka toimivaltaan aloitteen asia kuuluu. Asian käsittelevä viranomainen harkitsee aloitteen perusteella tehtävät toimenpiteet. 

Tälle sivulle on koottu Pöytyän kunnan vaikuttajaryhmien kunnan viranomaisille tekemät aloitteet vuodesta 2020 alkaen. Aloitteet on ryhmitelty vuosittain ja kunakin vuonna tehdyt aloitteet löydät klikkaamalla alla olevaa linkkiä.