Sisältöön »
  • Pienennä tekstikokoa
  • Suurenna tekstikokoa
 
 
 
Huurteisia lehtiä.
 
Kunta ja hallinto
 

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus johtaa kunnan toimintaa, hallintoa ja taloutta. Kunnan toimintaa johdetaan kunnanvaltuuston hyväksymän kuntastrategian mukaisesti. Kunnanjohtaja toimii esittelijänä kunnanhallituksessa.

Kuntalain 39 §:n mukaan kunnanhallituksen tulee

  • vastata kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta
  • vastata valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta
  • valvoa kunnan etua ja, jollei hallintosäännössä toisin määrätä, edustaa kuntaa ja käyttää sen puhevaltaa
  • edustaa kuntaa työnantajana ja vastata kunnan henkilöstöpolitiikasta
  • vastata kunnan toiminnan yhteensovittamisesta
  • vastata kunnan toiminnan omistajaohjauksesta
  • huolehtia kunnan sisäisestä valvonnasta ja riskienhallinnan järjestämisestä.

Lisäksi kunnan hallintosäännössä määritellään kunnanhallituksen tehtävät ja toimivalta.

Kunnanhallitus kokoontuu erikseen hyväksytyn kokousaikataulun mukaisesti maanantaisin klo 16.30.  Kokoukset eivät ole julkisia. Kunnanhallituksen pöytäkirja julkaistaan kokousta seuraavana maanantaina kunnan kotisivuilla.

Kunnanhallituksen kokouspäivät vuonna 2023:

KuukausiKokouspäivät
Tammikuu16.1.2023
Helmikuu6.2.2023
Maaliskuu6.3.2023

27. 3.2023 Tilinpäätös
Huhtikuu17.4.2023
Toukokuu15.5.2023
Kesäkuu5.6.2023

26.6.2023
Elokuu21.8.2023
Syyskuu4.9.2023

25.9.2023
Lokakuu9.10.2023
Marraskuu6.11.2023

20.11.2023 Talousarvio
Joulukuu11.12.2023

Pöytyän kunnanhallitus 2023-2025

Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi(a)poytya.fi.

Varsinainen jäsenHenkilökohtainen varajäsen
Lindgren Hilkka, puheenjohtajaLahti Vilja
Tuuppa Esko, 1. vpj.Vainikkala Janne
Harala Farid, 2. vpj.Pihtilä Juha
Arvola Ulla-RiittaRauhansuu Anna
Loponen MarikaHutko Sinikka
Kajander-Aalto MinnaRaiko Marianne
Niittymaa VeikkoKeskitalo Antti
Rantala JoonasToivonen Aarno
Hellstén AriVestu Olli

Kunnanhallituksen jaostot

Kunnanhallituksen henkilöstöjaosto

Henkilöstöpolitiikasta vastaavana kunnanhallituksen henkilöstöjaosto edustaa kuntaa työnantajana. Henkilöstöjaoston jäsenet 1.8.2023 alken:

Varsinainen jäsenHenkilökohtainen varajäsen
Ari Hellstén, puheenjohtajaOlli Vestu
Ulla-Riitta ArvolaAnna Rauhansuu
Joonas RantalaEsko Tuuppa
Hilkka LindgrenMarianne Raiko
Marika LoponenVilja Lahti

Toimitila- ja kiinteistötoimikunta

Varsinainen jäsenhenkilökohtainen varajäsen
Vilja Lahti, puheenjohtajaMarika Loponen
Esko Tuuppa, varapuheenjohtajaAnna Rauhansuu
Veikko NiittymaaLauri Ojala
Pentti WärriUlla-Riitta Arvola
Satu ParkkilaAri Hellstén
Hanna Jaakola-SiimesFarid Harala


 

Ota yhteyttä

 

Mika Joki 
kunnanjohtaja
puh. 040 672 2900
mika.joki(a)poytya.fi