sisältöön »
en
Suurenna fonttikokoa
Sivukartta
Avaa haku
Katettuja pöytiä
 
 

Ruoka-allergia varhaiskasvatuksessa

Erityisruokavaliot

Kansallisen allergiaohjelman mukaista ohjeistusta uudistetaan myös Pöytyällä
v. 2019 alusta lähtien.Erikoisruokavalioista pitää toimittaa terveydenhuollon todistus ja esim. kasvisruokailijoilta vaaditaan terveydenhuoltajan kanssa käyty keskustelu sekä vanhempien ilmoitus, jotta ruokailijoille taataan riittävä ravitsemus. Myös etniset
ruokailijat toimittavat vanhempiensa todistuksen. Laktoosittoman ruokavalion noudattamisessa riittää ilmoitus keittiöön.

Tiedote huoltajille

Lievät allergiaoireet ovat yleisiä ja ne katoavat usein itsestään. Lievään allergiaan riittää itsehoito ja seuranta.

Kun koululaisella/opiskelijalla on todettu ruoka-allergia, joka aiheuttaa merkittäviä tai hengenvaarallisia oireita, tarvitaan erityisruokavalio.

Huoltaja ottaa yhteyttä oman neuvolan lääkäriin/omaan lääkäriin erityisruokavaliotodistusta varten. Huoltaja toimittaa lääkärintodistuksen sekä ilmoituksen erityisruokavaliota tarvitsevasta lapsesta (pdf) ruoka-allergioiden osalta päivähoitoon hoidon alkaessa ja vuosittain.

Ruoka-ainekokeilut tehdään kotona (vaikeaoireisessa allergiassa kokeilut erikoissairaanhoidossa) terveydenhuollosta saadun ohjeen mukaan ja ilmoitetaan uudet sopivat ruoka-aineet terveydenhoitajalle ja päivähoitoon.

Muutokset

Mikäli toimintakauden aikana tulee muutoksia, kotoa otetaan yhteyttä terveydenhoitajaan.

Allergiaruokavaliota ei tule turhaan noudattaa. Lääkärin ohjeiden mukaan vältettäviä ruoka-aineita voi kokeilla.

Allergiaruokavalion purkuohjeita kotiin

Ongelmia aiheuttaneen ruoka-aineen kohdalla edetään aluksi hitaasti, vain hyvin pieniä määriä maistellen, määrää hitaasti lisäten. Keskustele lasta hoitavan lääkärin tai terveydenhoitajan kanssa.

Lääkäri tekee diagnoosin ja kirjoittaa lääkärintodistuksen erityisruokavaliosta. Lääkäri arvioi erityisruokavalion ja välttämisruokavalioiden tarpeellisuuden vuosittain.

Ruoka-allergian diagnoosi perustuu anamneesiin, oireiden väistymiseen eliminaation myötä ja vaikeiden oireiden ilmaantumiseen altistuksessa.

Lääkärintodistus kirjoitetaan vain, jos lapsi saa vaikeita oireita tai vältettävä ruoka-aine on ruokavaliossa keskeinen.

Lievistä oireista (esimerkiksi suun kutina) ei kirjoiteta lääkärintodistusta, vaan se huomioidaan ruokailutilanteessa esimerkiksi siirtämällä kyseinen ruoka-aine syrjään.

Terveydenhoitaja antaa potilaskohtaisen ohjauksen ja tarvittaessa ohjausta lapsen päiväkotiin.

Terveydenhoitaja muistuttaa ruoka-allergiassa erityisruokavalion purkamisesta ja antaa ohjausta erityisruokavalion purkamiseen. Altistuspäiväkirja on tässä hyvä väline.

Ravitsemispalvelut

Perhepäivähoitaja ja päiväkodin ruokapalvelusta vastaava huolehtii, että lapselle on varattu erityisruokavalion mukaiset ateriat hoitopäivän aikana.

Päivähoidon henkilökunta vastaa, että lapsi saa erityisruokavalionsa mukaisen ruoan.
Henkilökunta seuraa ja opastaa ruokailua ja huolehtii, että ruokailutilanteesta muodostuu miellyttävä.Henkilökunta myös tiedottaa vanhemmille lapsen ruokailuun liittyvistä havainnoista.

Lisätietoa: 

 
 

Kaija Lähteenmäki
ruokapalvelupäällikkö
puh. 040 054 7563
kaija.lahteenmaki(a)poytya.fi

Riihikosken virastotalo,
Yläneentie 11 B c-rappu
21870 Riihikoski

 
x